Suuren luokan joukkuepeliä

Itellan toiminta on suuren luokan joukkuepeliä. Joka päivä tuhannet itellalaiset varmistavat omalla työpanoksellaan, että asiakkaiden tieto- ja tavaravirrat kulkevat täsmällisesti maaliinsa.

Yhtä lailla pitkälle hiottua yhteispeliä edustaa pitkäaikaisin sponsorointiyhteistyö-
kohteemme, jalkapallon miesten A-maajoukkue, jonka pääyhteistyökumppani Itella Oyj on.

Sitoutumisemme suomalaisen jalkapallon menestyksen tukemiseen on pitkäjänteinen. Olemme tehneet yhteistyötä Suomen Palloliiton ja A-maajoukkueen kanssa jo vuodesta 1994. Yhteisen taipaleemme aikana kansainväliseen maineeseen ovat nousseet Jari LitmanenSami HyypiäMikael ForssellTeemu Tainio ja monet muut ulkomailla ammatikseen pelaavat tähdet.

Kaikki Pelaa

Kaikki Pelaa” on Suomen Palloliiton ohjelma, joka pitää yllä rehtiä pelihenkeä juniorijalkapalloilussa. Ohjelman lähtökohta on, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus ohjattuun, monipuoliseen ja turvalliseen harrastamiseen. Urheilun parissa opitut yhteistoiminnan taidot antavat eväitä elämään paitsi kentällä, myös kentän laidalla.

Itella Oyj on hankkeessa mukana Postin ja Maajoukkueen jalkapallokoulujen kautta, joita järjestetään vuosittain eri puolilla Suomea noin 40 yhteistyössä seurojen ja Suomen Palloliiton kanssa. Kouluihin voivat osallistua sekä tytöt että pojat, ikään katsomatta. Koulut ovat avoimia kaikille, ei vain seuroihin kuuluville. 

Sibelius-Akatemia

Itella tekee sponsorointiyhteistyötä myös kulttuuriin liittyen. Yhteistyökumppanimme Sibelius-Akatemia on Suomen ainoa ja yksi Euroopan suurimmista musiikkiyliopistoista. Sen tehtävänä on vaalia ja uudistaa laaja-alaisesti musiikkikulttuuria. Sibelius-Akatemia toimii suomalaisena taideyliopistona kansainvälisessä ympäristössä. Se luo edellytykset korkeatasoiselle taiteelliselle toiminnalle, tutkimukselle ja niihin perustuvalle oppimiselle.

Palkinnot

Captain's Ball –palkinto on Itella Oyj:n lahjoittama Suomen Palloliiton ja Jalkapalloliigan erikoispalkinto erityisen positiivisesta ja merkittävästä työstä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi. Ensimmäinen palkinnonsaaja Jari Litmanen luovutti palkinnon ikuisesti kiertäväksi palkinnoksi. Palkinto jaetaan vuosittain jalkapallokauden päättäjäisgaalassa.