Terveydenhuollon Fiale-aluetietojärjestelmä laajeni digitaaliseen kuvantamiseen

25.02.2008

Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien käytössä oleva Fiale-aluetietojärjestelmä on laajentunut digitaaliseen kuvantamiseen. Vuoden alusta lähtien alueen terveydenhuollon organisaatiot ovat saaneet Fialen kautta potilaan sairaskertomustietojen lisäksi röntgenkuvat nähtäväkseen.

Fiale-järjestelmän kehityksestä vastaa Fujitsu Services Oy kumppaninaan Itella Information Oy. Uuden kuvantamispalvelun toteutuksessa ovat lisäksi olleet mukana Mawell Oy kumppaneinaan CareStream Health Finland Oy ja L-Force Oy.

”Aiemmat tutkimus- ja hoitotiedot ovat tärkeitä, kun potilaan jatkohoidosta päätetään. Uuden kuvantamispalvelun avulla myös kuvat saadaan välittömästi käyttöön esimerkiksi silloin, kun potilaat siirtyvät erikoissairaanhoidosta terveyskeskukseen. Aikaisemmin kuvia piti ensin hakea arkistosta ja sitten lähettää ja kuljettaa, mihin saattoi kulua monta päivää. Nyt kuvat eivät pääse myöskään katoamaan matkalla ja päällekkäisistä kuvauksista päästään kokonaan eroon”, johtajaylilääkäri Olli Wanne Satakunnan sairaanhoitopiiristä kertoo.

Fiale on ollut Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon käytössä vuodesta 2004 ja Varsinais-Suomessa vuodesta 2005 alkaen. Tämän vuoden alussa käyttäjämäärä ylitti 10 000 rajapyykin ja Olli Wanteen mukaan käyttö laajenee koko ajan.

”Uudet palvelut tuovat lisää käyttäjiä. Esimerkiksi epikriisi eli hoitopalaute lähetetään Fialen kautta helmikuun koekäytön jälkeen sairaalasta terveyskeskuksiin vain sähköisessä muodossa. Postikuljetukseen verrattuna säästyy useita päiviä aikaa ja samalla Fiale-järjestelmää on lähestulkoon pakko käyttää”, hän sanoo.

Muitakin uusia toimintoja on tulossa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä otetaan käyttöön Fialeen liitettyä alueajanvarausta, Satakunnassa on lisätty tietosivustot Fialen kylkeen ja parhaillaan kokeillaan suljettua sähköpostipalvelua.

Professorit Juha Kinnunen ja Tarja Suominen julkaisivat elokuussa 2007 monitahoarvioinnin Satakunnan Fiale-järjestelmästä. Arvioinnissa selvitettiin muiden muassa Fialen hyötyjä ja käytettävyyttä sekä henkilöstön sitoutumista järjestelmän käyttöön.

Arvioinnin mukaan käyttäjät kokivat Fiale-aluetietojärjestelmän parhaimpina puolina tiedon saannin nopeuden, helppouden ja saatavuuden. Järjestelmän ansiosta potilaan uusintakäyntejä ei tarvitse teettää eikä tehdä turhia tutkimuksia. Lisäksi potilaan hoito nopeutui ja puhelimitse hankittava tiedon tarve väheni.

Matkalla kohti kansallista mallia

Aluetietojärjestelmä petaa tietä uudelle kansalliselle sähköisen potilastiedon arkistolle, niin että se on käytössä viimeistään 2011. Fujitsu on tämänkin hankkeen vastuullinen järjestelmätoimittaja.

Kansallinen terveydenhuollon arkisto tulee sisältämään sekä tekstimuotoiset potilasasiakirjat, että kuva-arkiston. Lisäksi toteutetaan kansallinen sähköinen reseptikeskus, joka otetaan käyttöön vuoden 2008 syksyllä. Tällöin siirrytään vaiheittain sähköiseen lääkemääräykseen, joka korvaa perinteiset paperiset reseptit.

”Uskon, että alueellista tietoa tarvitaan vielä senkin jälkeen. Tarvitsemme Fialea vielä pitkään ja sitten, kun valtakunnalliseen järjestelmään siirrytään, meillä on valmiit toimintamallit ja vuosien tietoarkistot olemassa,” Olli Wanne sanoo.

 

Lisätietoja:
Satakunnan sairaanhoitopiiri: johtajaylilääkäri Olli Wanne, puh. 044 707 7782, olli.wanne@satshp.fi

Fujitsu: kehityspäällikkö Janne Korhonen, puh. 040 8619 266, janne.korhonen@fi.fujitsu.com

Itella Information: Solution Manager Kirsti-Liisa Orasmaa, puh. 040 847 6279

Mawell: johtaja Timo Koistinen, puh. 040 560 4655, timo.koistinen@mawell.com

CareStream Health: Key Account Manager Stefan Lindqvist, puh. 040 5490 649, stefan.lindqvist@carestreamhealth.com

L-Force: Pasi Leino, puh. 010 8504 733, pasi.leino@lforce.fi

 

Fiale on internet-pohjainen tietojärjestelmä, jonka avulla potilaan kertomustietoja voidaan nähdä kaikissa palvelun piiriin kuuluvissa ja potilaan hoitoon osallistuvissa yksiköissä. Järjestelmän ansiosta potilaan uusintakäyntejä ei tarvitse teettää eikä tehdä turhia tutkimuksia. Lisäksi potilaan hoito nopeutuu eikä puhelinkyselyt vähenevät. Myös potilasturva paranee, kun koko historiatieto on hoitohenkilökunnan käytettävissä. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon tiedot saadaan Fiale-palvelun avulla välittömästi perusterveydenhuollon käyttöön ja päinvastoin.

Fujitsu Services Oy on Fiale-palvelun tuottaja ja operaattori, joka huolehtii käyttäjien tunnistuspalvelusta, käyttöoikeuksien hallinnasta, salpa.net-verkkopalvelusta sekä Fialeen liittyvästä suljetusta sähköpostipalvelusta.
Fujitsu on Suomen johtava tieto- ja viestintätekniikan palvelutoimittaja. Edistyksellisten ict-toimintamallien avulla helpotamme asiakkaidemme elämää Suomessa ja ulkomailla. Maaliskuussa 2007 päättyneellä tilikaudella Suomessa toimivan palveluyhtiö Fujitsun liikevaihto oli 318 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää Suomessa ja Baltiassa 2 300 henkilöä.
Lisää tietoa:
www.fujitsu.com/fi, www.net-lehti.com      

Itella Information Oy hallinnoi Fialen viitetietokantaa joka näyttää eri potilastietojärjestelmissä olevia tietoja yhdessä. Viitetietokantaan on liitetty 27 perusjärjestelmää ja se sisältää yli 15 miljoonaa aktiivista viitettä.
Itella Information on kumppani yritysasiakkaan tietovirtojen käsittelyyn, hallintaan ja jakeluun.  Se tarjoaa joustavat ja tehokkaat palvelut organisaatioiden laskutuksen prosesseihin, tilaus-toimitusketjun hallintaan ja dokumenttien käsittelyn automatisointiin.
Lisää tietoa:
 www.itella.fi/informaatiologistiikka

Mawell on innovatiivinen ja nopeasti kasvava suomalaislähtöinen terveydenhuollon ICT-yritys. Tarjoamme ratkaisujamme yksityisen ja julkisen terveydenhuollon toimijoille sekä lääketeollisuudelle. Rakennamme toimintaamme laajan toimialaymmärtämyksen, avoimien standardejen ja ihmisläheisen teknologian varaan. Operoimme globaalin verkoston avulla ratkaistaksemme hyvinvoinnin haasteita ympäri maailmaa tuottamalla uutta, innovatiivista hoitokulttuuria, joka mahdollistaa enemmän aikaa välittää (more time to care). Yrityksemme on markkinajohtaja Virtuaalisen Potilastiedon Informatiikassa (VPI) Pohjois-Euroopassa.
Lisää tietoa:  
 www.mawell.com

Carestream Health Finland Oy on kuvatietojen arkistoinnista ja hallinnasta vastaava toimija Varsinais-Suomen ja Satakunnan sairaanhoitopiireissä. Kodak Carestream arkisto toimii tiiviinä osana alueellista Fiale palvelua. Carestream Health on johtava radiologisten kuvantavien laitteiden, kuvanhallinnan ja arkistoinnin toimittaja ja ylläpitäjä. Carestream Health Finland Oy on osa maailman laajuista Carestream Health Inc. yhtymää, jolla on palveluksessa yli 8100 henkilöä ja on toimintaa yli 150 maassa. Lisää tietoa: http://www.carestreamhealth.com

 

 

 


Pienennä Normaali Suurenna