Suomen Posti Oyj
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2007
Yleistä
Osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisia kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä.
Konsernin organisaatiossa tehtiin vuodenvaihteessa eräitä selvennyksiä, jotka vaikuttivat myös julkistettaviin segmenttikohtaisiin lukuihin. Lisäksi konsernin muiden toimintojen kustannusten kohdistamisperiaatteita liiketoiminnoille on tarkennettu. Näistä syistä vuoden 2006 segmenttikohtaiset vertailuluvut poikkeavat edellisvuoden julkistetuista osavuosi- ja tilipäätöstiedoista.
Markkinatilanne
Yleinen talouskehitys jatkui tammi-maaliskuussa suotuisana Suomen Postin liiketoimintojen kannalta. Kansantalouden ja ulkomaankaupan vireys pitivät konsernin palveluiden kysynnän hyvällä tasolla.
Kilpailutilanteessa on nähtävissä kiristymistä. Osoitteellisen kirjeen ja painettujen sanomalehtien kehitykseen vaikuttaa yhä koveneva kilpailu sähköisen viestinnän ja median kanssa.
Liikevaihto ja tulos
Suomen Posti -konsernin liikevaihto kasvoi vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 431,5 miljoonaan euroon (384,9 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa 2006). Kasvua oli 12 %, josta 8 prosenttiyksikköä oli orgaanista kasvua ja 4 prosenttiyksikköä yritysostojen vaikutusta. Liikevaihto kasvoi kaikissa liiketoimintaryhmissä, erityisesti Logistiikassa. Konsernin kasvu oli Suomessa 7 % ja muualla 31 %. Kansainvälisen liikevaihdon osuus oli 25 % (21 %).
Konsernin liikevoitto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 22 % ollen 45,9 miljoonaa euroa (37,6 miljoonaa euroa), joka oli 11 % liikevaihdosta (10 %). Liikevoitto parani erityisesti Viestinvälitys-liiketoimintaryhmässä.
|
Suomen Posti -konsernin tunnusluvut |
||||
|
|
Q1/2007 |
Q1/2006 |
Muutos |
2006 |
|
Liikevaihto, milj. euroa |
431,5 |
384,9 |
12,1 % |
1 550,6 |
|
Liikevoitto, milj. euroa |
45,9 |
37,6 |
22,1 % |
89,0 |
|
Liikevoittoprosentti |
10,6 |
9,8 |
|
5,7 |
|
Voitto ennen veroja, milj. euroa |
48,2 |
38,7 |
24,5 % |
94,4 |
|
Oman pääoman tuotto, % |
10,8 |
10,4 |
|
10,1 |
|
Omavaraisuusaste, % |
63,1 |
65,4 |
|
65,1 |
|
Nettovelkaantumisaste (Gearing), % |
-24,6 |
-25,2 |
|
-32,1 |
|
Bruttoinvestoinnit, milj. euroa |
16,1 |
16,3 |
-1,2 % |
69,5 |
|
Henkilöstö keskimäärin |
24 787 |
24 482 |
1,2 % |
25 294 |
Viestinvälitys
Viestinvälitys-liiketoimintaryhmän liikevaihto nousi tammi-maaliskuussa 5 % ollen 232,7 miljoonaa euroa (222,4 miljoonaa euroa). Kasvua oli niin lehtien, suoramainosten kuin kirjeidenkin jakelupalveluissa.
Kirjevolyymit kasvoivat siten, että 1. ja 2. luokan kirjeiden määrä nousi yhteensä 2 % edellisvuoteen verrattuna. Kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes oli poikkeuksellisen vahva eduskuntavaalien vuoksi. Vertailukelpoisen kirjevolyymin lasku jatkui.
Osoitteettoman suoramainosjakelun volyymi kasvoi edellisvuodesta 33 %, mutta samalla hintataso laski. Aikakauslehtien jakeluvolyymi kasvoi 2,6 %.
Viestinvälitys-liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 36,0 miljoonaa euroa (27,7 miljoonaa euroa) eli 15 % liikevaihdosta (12 %). Kannattavuutta paransivat kaikkien palveluiden hyvä kysyntä sekä oman jakeluverkon tehostunut käyttö.
Informaatiologistiikka
Informaatiologistiikka-liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi 51,0 miljoonaan euroon (44,4 miljoonaa euroa) eli 15 %. Liikevaihto kasvoi kaikissa tuoteryhmissä ja kaikissa maissa Saksaa lukuun ottamatta.
Liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 4,3 miljoonaa euroa (2,3 miljoonaa euroa) eli 8 % liikevaihdosta (5 %). Kannattavuuden parantuminen johtui sekä jo toteutetuista tehostamistoimenpiteistä erityisesti Saksassa että uusien palveluiden myönteisestä kehityksestä erityisesti Ruotsissa.
Vuoden alussa ostettiin Ruotsissa Infologistics AB, jonka toimialaan kuuluu sähköinen laskutus, paperisten tietovirtojen digitalisointi ja liiketoimintakriittisten tietokantojen laadunvarmistus. Edellisen vuoden lopussa oli hankittu skannausliiketoiminta DigiDoc AB:ltä. Näiden yritysostojen vaikutus vuotuiseen liikevaihtoon on noin 12 miljoonaa euroa, ja uusia työntekijöitä tuli 139.
Vuosineljänneksen lopussa aloitettiin Suomessa Informaatiologistiikan muutoshanke, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa esikuntatoimintoja ja Suomen tytäryhtiön organisaatiorakennetta.
Logistiikka
Logistiikka-liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 151,6 miljoonaan euroon (121,7 miljoonaa euroa). Liikevaihto kasvoi 25 %, josta 12 prosenttiyksikköä tuli viime vuonna tehdyistä yritysostoista. Ruotsalainen Roadlink AB on mukana konsernin luvuissa 1.3.2006 alkaen ja norjalainen Universal Spedisjon AS 1.9.2006 alkaen.
Maantieteellisesti kasvu oli voimakkainta Suomessa ja Pohjoismaiden ulkopuolella. Pakettipalveluiden liikevaihdon kasvu Suomessa jatkui vahvana. Varsinkin yritysten välisessä pakettiliikenteessä kehitys on ollut alkuvuonna hyvä.
Logistiikka-liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 10,6 miljoonaa euroa (9,7 miljoonaa euroa) eli 7 % (8 %) liikevaihdosta. Liikevoiton kasvu johtui yrityspakettipalveluiden volyymien myönteisestä kehityksestä.
Vuosineljänneksen lopussa käynnistyi sopimuslogistiikkaliiketoiminta Moskovassa, kun uuden logistiikkakeskuksen toimintaan tarvittavat viimeisetkin luvat saatiin viranomaisilta.
|
Liiketoimintaryhmien avainluvut |
|||||
|
|
Q1 / 2007 |
Q1 / 2006 |
Muutos |
2006 |
|
|
Viestinvälitys |
|
|
|
|
|
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
232,7 |
222,4 |
4,6 % |
869,6 |
|
|
Liikevoitto, milj. euroa |
36,0 |
27,7 |
30,0 % |
73,6 |
|
|
Liikevoitto-% |
15,5 % |
12,5 % |
|
8,5 % |
|
|
|
|
|
|
|
|
Informaatiologistiikka |
|
|
|
||
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
51,0 |
44,4 |
14,9 % |
171,3 |
|
|
Liikevoitto, milj. euroa |
4,3 |
2,3 |
87,0 % |
-5,2 |
|
|
Liikevoitto-% |
8,4 % |
5,2 % |
|
-3,0 % |
|
|
|
|
|
|
|
|
Logistiikka |
|
|
|
|
|
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
151,6 |
121,7 |
24,6 % |
530,0 |
|
|
Liikevoitto, milj. euroa |
10,6 |
9,7 |
9,3 % |
35,3 |
|
|
Liikevoitto-% |
7,0 % |
8,0 % |
|
6,7 % |
|
|
|
|
|
|
|
|
Muut toiminnot |
|
|
|
|
|
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
4,0 |
4,8 |
-16,7 % |
21,6 |
|
|
Liikevoitto/tappio, milj. euroa |
-5,0 |
-2,1 |
|
-14,7 |
|
|
Liikevoitto-% |
-125,0 % |
-43,8 % |
|
-68,1 % |
|
|
|
|
|
|
|
|
Liiketoimintaryhmien välinen myynti |
|
|
|
|
|
|
|
milj. euroa |
-7,8 |
-8,4 |
-7,1 % |
-41,9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Konserni yhteensä |
|
|
|
|
|
|
|
Liikevaihto, milj. euroa |
431,5 |
384,9 |
12,1 % |
1550,6 |
|
|
Liikevoitto, milj. euroa |
45,9 |
37,6 |
22,1 % |
89,0 |
|
|
Liikevoitto-% |
10,6 % |
9,8 % |
|
5,7 % |
Rahoitusasema ja investoinnit
Konsernin liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli -37,0 miljoonaa euroa (-36,7 miljoonaa euroa). Edellisvuoden tapaan rahavirtaa rasitti ennakkona maksetut koko vuotta koskevat eläkevakuutusmaksut 119,3 miljoonaa euroa (106,1 miljoonaa euroa). Investointeihin käytettiin 16,1 miljoonaa euroa (16,3 miljoonaa euroa), josta yritysostoihin 7,2 miljoonaa euroa (6,3 miljoonaa euroa). Likvidit varat olivat maaliskuun lopussa 205,2 miljoonaa euroa (213,9 miljoonaa euroa). Konsernin korollinen velka oli 35,8 miljoonaa euroa (33,4 miljoonaa euroa). Omavaraisuusaste oli 63,1 % (65,4 %) ja nettovelkaantumisaste –24,6 % (-25,2 %).
Ensimmäisen vuosineljänneksen päättymisen jälkeen Suomen Posti Oyj maksoi omistajalleen osinkoina 27 miljoonaa euroa. Lisäksi maksettiin 4,2 miljoonaa euroa voittopalkkio-osuutta henkilöstörahastoon.
Henkilöstö
Suomen Posti -konsernin palveluksessa oli tammi-maaliskuussa keskimäärin 24 787 (24 482) henkilöä. Katsauskauden lopussa henkilömäärä oli 24 767 (24 955). Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna konsernin henkilöstö kasvoi Logistiikan ja Informaatiologistiikan yritysostojen ja liiketoiminnan hankintojen kautta. Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstö jakaantui segmenteittäin seuraavasti: Viestinvälitys 18 589 henkilöä, Informaatiologistiikka 1 564, Logistiikka 4 002 ja konsernin muut toiminnot 612 henkilöä.
Konsernirakenteen muutokset
Ruotsalainen Infologistics AB sekä ruotsalaisen DigiDoc AB:n skannaustoiminnot ostettiin vuoden vaihteessa.
Yhtiökokouksen päätökset
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 27.3.2007 Suomen Posti Oyj:n hallitukseen valittiin rehtori Eero Kasanen (puheenjohtaja), johtaja Mikko Kosonen (varapuheenjohtaja), finanssineuvos Kalevi Alestalo, toimitusjohtaja Hele-Hannele Aminoff, partneri Erkki Helaniemi, kauppaneuvos Soili Suonoja sekä hallituksen puheenjohtaja Maarit Toivanen-Koivisto uutena jäsenenä. Henkilöstön edustajina hallituksessa jatkavat valtakunnalliset pääluottamusmiehet Antero Palmolahti ja Mirja Sandberg.
Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Antero Kekkonen ja varapuheenjohtajana Leena Harkimo.
Tilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena Reino Tikkanen.
Yhtiökokous päätti, että Suomen Posti Oyj:n nimi muuttuu 1.6.2007 Itella Oyj:ksi. Samalla Suomen Posti -konserni muuttuu Itella-konserniksi.
Loppuvuoden näkymät
Ensimmäinen vuosineljännes ei heijasta koko vuoden tulosta, koska postitoimialalla tammi-maaliskuu on tyypillisesti vahva. Näkymät loppuvuodelle ovat kuitenkin suotuisat Suomen hyvästä talouskasvusta ja ulkomaankaupasta johtuen. Kirjeliikenteen korvautuvuuden arvioidaan voimistuvan.
Kasvaneet volyyminvaihtelut vaikeuttavat tuotantokustannusten johtamista ja resurssien kohdentamista. Korkeasuhdanne saattaa myös vaikeuttaa tuotantoresurssien saatavuutta.
Suomen Postin liikevaihdon kasvun arvioidaan jatkuvan. Tuotantorakenteen uudistukset tulevat kasvattamaan käyttöomaisuusinvestointeja. Edellytykset edellisvuotta paremman tuloksen saavuttamiseksi ovat olemassa.
Osavuosikatsaus Q1 / 2007 (PDF)Tunnusluvut (PDF)


