Tyytyväinen henkilöstö viihtyy työssään
Tutkimme säännöllisin väliajoin henkilöstömme tyytyväisyyttä ja työssä viihtymistä. Vuoden 2007 tutkimuksen tulos oli 2000-luvun toiseksi paras. Työntekijät antoivat kokonaiskeskiarvoksemme 3,45 asteikolla 1–5. Edellisiin tutkimuksiin nähden olemme Suomessa parantaneet tuloksiamme johtamisessa, sisäisessä yhteistyössä ja viestinnässä. Myös esimiestyömme taso on edistynyt edellisvuosiin verrattuna.
Muiden maiden tulokset kertovat positiiviseen sävyyn uusien tytäryhtiöidemme integroitumisesta. Organisaatiomme muutoshankkeiden läpivienti sujuu entistä rakentavammassa hengessä. Olemme edellä muita tuotannollista työtä tekeviä yrityksiä muun muassa tavoitteidemme selkeydessä, työpaikkamme ilmapiirissä ja luottamuksessamme johtoon. Lisäksi tutkimuksessa nousi esiin oikeudenmukaisuus, joka meillä on selvästi paremmalla tasolla kuin muualla.


