Meiltä löytyy oikea posti jokaiselle
|
|
Itella on Suomen toiseksi suurin yritystyönantaja, ja tarjoamme työpaikkoja maamme jokaisessa kunnassa. Suomen lisäksi meitä itellalaisia on Latviassa, Liettuassa, Norjassa, Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Palveluksessamme on noin 30 000 henkilöä, ja työntekijämme edustavat yksin Suomessa yli 40 eri kansallisuutta. |
| Tarjoamme myös haastavia kansainvälisiä urapolkuja sekä kausityöpaikkoja ja osa-aikaisia töitä. Olemme haluttu työnantaja – saamme vuosittain 30 000 työhakemusta.
Haluamme kaikessa toiminnassamme hyödyttää asiakkaitamme, uudistua määrätietoisesti, pitää lupauksemme ja tehdä yhteistyötä. Nämä yhteiset arvomme ohjaavat meitä myös työnantajana. Vuonna 2006 otimme käyttöömme arvojen rinnalle myös eettiset ohjeet. |
|
Haluamme, että meillä viihdytään!
Työntekijämme ovat osa monipuolista, monikulttuurista ja kasvuvaiheessa olevaa Itellaa.
Yhteinen kulttuuri on vahvasti kehittymässä kaikissa tytäryhtiöissämme. Haluamme palkita työntekijöitämme hyvistä tuloksista. Viimeisin henkilöstötyytyväisyystutkimuksemme tuotti 2000-luvun toiseksi parhaan tuloksen.
Edistämme suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta muun muassa kehittämällä esimiestyötä, rekrytointia ja työhön perehdyttämistä. Panostamme edelleen tuntuvasti myös työhyvinvointiin. Vuonna 2006 saamamme Workplace Award -tunnustus kannustaa meitä jatkamaan satsauksiamme liikunnan saralla.



