Itellalaisia kymmenessä maassa
|
Itella on Suomen toiseksi suurin yritystyönantaja, joka tarjoaa työpaikkoja maan jokaisessa kunnassa. Suomen lisäksi meitä itellalaisia on Latviassa, Liettuassa, Norjassa, Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Vuoden 2007 lopussa konsernin palveluksessa oli noin 25 200 henkilöä, joista Suomen ulkopuolella 8 % eli noin 1 900. Suorittavaa työtä tekeviä on lähes 20 000. Syksyllä 2008 toteutuneen OOO Itella-NLC:n kaupan myötä itellalaisia on noin 30 000. |
|
|
Työtehtävien kirjo ulottuu jakelu- ja tuotantotyöstä asiakaspalveluun, tuote- ja palvelukehitykseen, tietoteknologian ja muiden erikoisalojen asiantuntijatyöhön sekä liiketoiminnan johtotehtäviin. Vuosittaisen henkilöstötyytyväisyyskyselyn tulos on ollut 2000-luvulla 3,42 - 3,53 välillä (asteikolla 1-5). Vuonna 2007 kokonaiskeskiarvo oli 3,45. |
|
Monipuolisuus näkyy työsuhteiden luonteessa
Itellan työntekijät edustavat yli 40 eri kansallisuutta. Itellan monikulttuurisuustyön eettisenä perustana on työntekijöiden yhdenvertaisuus, joka on kirjattu myös Itellan eettisiin ohjeisiin.
Kaikki itellalaiset ovat tasa-arvoisia niin sukupuolen, iän, syntyperän, kulttuuritaustan, vakaumuksen, koulutuksen, työkokemuksen ja ammatillisen osaamisen perusteella. Suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta edistetään muun muassa esimiestyötä, rekrytointia ja työhön perehdyttämistä kehittämällä.
Vuosittain tuhannet nuoret saavat Itellasta ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Vuonna 2007 Itellassa oli noin 6 000 kausityöntekijää kesän ja joulun aikaan.
Itella on haluttu työnantaja – saamme vuosittain noin 30 000 työhakemusta.


