Historia, Itella Informaatio
| Vuonna | |
| 2008 |
Liiketoimintaryhmä osti sähköisen taloushallinnon palvelukeskuksen Tuottotieto Oy:n, joka tarjoaa taloushallinnon prosessien ulkoistamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita, toimintamalleja ja järjestelmäratkaisuja. Liiketoimintaryhmä laajentaa toimintaansa Puolaan ostamalla BusinessPoint S.A:n iPost-palvelu sai vuoden 2008 innovaatiopalkinnon CeBIT:in teknologiamessuilla Saksassa. |
| 2007 |
ltella Suomi Oy ja Elma Oyj Electronic Trading yhdistyivät Itella Information Logistics Oy:ksi. Nimi lyheni samana vuonna muotoon Itella Information Oy. Itella nousi markkinajohtajaksi Ruotsissa ostamalla Infologistics Scandinavian AB:n, jonka toimialaan kuuluu sähköinen laskutus, paperisten tietovirtojen digitalisointi ja toiminnan kannalta kriittisten tietokantojen laadunvarmistus sekä osan IT-alalla toimivasta ruotsalaisesta DigiDoc-yhtiöstä. Suoramarkkinoinnin palvelut siirtyivät Itella Viestinvälitys-liiketoimintaryhmään. NetPosti -palvelut keskitettiin omaan liiketoimintayksikköön. Suomessa lähetettiin noin 85 miljoonaan eKirjettä. Suomen Posti Oyj muutti nimensä Itella Oyj:ksi. |
| 2006 |
Liiketoimintaryhmä on alansa markkinajohtaja Suomessa ja Baltiassa. Itella tuo Pohjois-Euroopan markkinoille uudentyyppisen asiakasviestinnän ratkaisun, Itella AdVoice -ratkaisun. Siinä yhdistetään kuluttaja-asiakkaan saama dokumentti, kuten lasku, vakuutuskirje tai tiliote, ja halutulle kohderyhmälle suunnattu personoitu tiedottaminen tai markkinointi. Suomessa lähetettiin yli 80 miljoonaa eKirjettä. |
| 2005 |
Postin informaatiologistiikan yhtiöille Pohjois-Euroopan alueella kahdeksassa maassa käytettiin markkinointinimeä ”Itella”. Itella on informaatiologistiikan selkeä markkinajohtaja Suomessa Ruotsissa Itella on toimialansa toiseksi suurin toimija Baltian maissa Itella-yhtiöt ovat markkinajohtajia tulostuksissa Suomen tytäryhtiön Atkos Oy:n nimi muuttui Itella Suomi Oy:ksi. Itella AS julkaisi Virossa verkkolaskusivuston kuluttaja-asiakkailleen. Itella Suomen tuottama ratkaisu toi voiton Xeikonin järjestämässä maailmanlaajuisessa digitaalisen tulostuksen kilpailussa. |
| 2004 |
Sähköinen viestinvälitys -liiketoimintaryhmä muutti nimensä Informaatiologistiikaksi. Suomen Postista sähköisen laskutuksen ja asioinnin johtava palveluoperaattori Pohjoismaissa. Suomen Postista johtava sähköisen dokumentinhallinnan ja tulostuksen palveluoperaattori Baltian maihin yritysostojen kautta. Konserni osti Eesti Maksekeskuse As:n, Latviassa Nacionalais Maksajumu Centras A/S:n ja Liettuassa Nacionalinis Atsiskaitymu Centras UAB:n Konserni osti Elma Oyj Electronic Tradingin, johon keskitettiin sähköinen laskutus, sähköinen asiointi ja EDI- liiketoiminnat. Nousu digitointipalvelujen markkinajohtajaksi Suomessa toteutui Valtionkonttorin kanssa tehdyn sopimuksen myötä. |
| 2003 |
Yritysostot Ruotsin Postin tytäryhtiöltä Swedgiro AB:lta Baltian maissa lisäsivät kansainvälisten digitaalisten palvelujen tarjontaa. Suomessa Atkos Oy osti Mailer Oy:n ja Ykköslogistiikka Oy:n vahvistaen markkinointioperaatioiden osaamistaan. Puolet Sähköisen viestinvälityksen liikevaihdosta tuli ulkomailta. |
| 2002 |
Suomen Posti mukaan Saksan sähköisen tiedonhallinnan markkinoille. Konserni osti Saksasta kaksi yhtiötä: Eurocom Debora GmbH ja Data-Informatic GmbH. Konsernin osakkuusyhtiöt Virossa ja Latviassa tarjoavat sähköistä viestinvälitystä. Verkkolaskutusratkaisu, Laskunet, otettiin käyttöön. Sähköisten viestinvälityspalveluiden osuus konsernin liikevaihdosta nousi 11 %:iin. |
| 2001 |
Atkos Printmail Oy:n nimi lyheni Atkos Oy:ksi ja yhtiö siirtyi kokonaisuudessaan Suomen Postin omistukseen. Suomen Postista Pohjoismaiden johtava yritysten sähköisten dokumenttien hallinta- ja tulostuspalveluiden tarjoaja yritysostojen kautta. Konserni osti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimivan Capella Group AB:n. Kuluttajille lanseerattiin Multikirje ja Netposti. Sähköisten viestinvälityspalveluiden osuus konsernin liikevaihdosta oli 7%. |
| 2000 | Nordic Printmail Oy osti vuonna 1970 perustetun suoramainonnan palveluyrityksen Atkos Oy:n ja nimi muuttui Atkos Printmail Oy:ksi. |
| 1998 | Posti ja Tieto perustivat Nordic Printmail Oy:n, jonne siirrettiin Postin ja Tiedon tulostustoiminnot. |
| 1990-luvulla | Postissa aloitettiin EDI-muunnospalveluiden kehittäminen. |
| 1980-luvulla | Postissa aloitettiin eKirjeen kehitys ja tulostuspalvelut. |


