Me arvostamme yhdessä tekemistä
|
Meillä Itellassa on pitkät perinteet arvopohjaisesta johtamisesta. Arvot muodostavat kulttuurimme ja toimintatapojemme perustan. Ne ohjaavat käyttäytymistämme ja toimintaamme eri puolilla maailmaa. Yhteiset arvot ovat arkisia tekoja, joita itellalaiset toteuttavat työssään joka päivä. He pitävät lupauksensa ja uudistuvat määrätietoisesti – yhdessä ja asiakkaan eduksi. |
|
| Haluamme tuoda yhteisen arvopohjamme ja eettiset toimintatapamme entistä tiiviimmin kaiken arkisen työmme, niin sisäisen toiminnan, asiakastyöskentelyn kuin johtamisenkin ohjenuoraksi. | |
Hyödytämme asiakasta
Asiakkaamme menestys on menestyksemme perusta. Olemme luotettava kumppani, joka kuuntelee ja ymmärtää sekä asiakkaan liiketoimintaa että tarpeita. Etsimme aina asiakkaalle parhaan ratkaisun. Varmistamme oikean ja ajantasaisen tiedon sekä myönteisen palvelukokemuksen. Seuraamme tarkasti asiakashyödyn toteutumista.
Uudistumme määrätietoisesti
Etsimme aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti uusiutumistarpeita. Olemme valmiita kyseenalaistamaan vanhoja toimintamallejamme. Viemme uudistuksia eteenpäin ripeästi ja oikea-aikaisesti, ja tiedotamme edistymisestä. Kehitymme jatkuvasti yksilöinä, työyhteisönä ja yrityksenä. Opimme niin virheistä kuin esimerkillisistä toimintamalleistakin.
Pidämme lupauksemme
Meille luotettavuus on kunnia-asia. Luotettavuus näkyy tavassa, jolla suhtaudumme toisimme, annettuihin tehtäviin ja asiakkaisiin. Otamme rohkeasti vastuuta, teemme työmme laadukkaasti ja pidämme antamamme lupaukset. Sitoudumme päätöksiin ja aikatauluihin. Toimimme avoimesti yhteisten prosessien ja eettisten pelisääntöjen puitteissa.
Teemme yhteistyötä
Sujuva yhteistyö on onnistumisemme avain. Teemme yhteistyötä asiakkaiden, sidosryhmien ja kollegoiden kanssa. Yhteistyö on oman näkökulman ylittämistä: ponnistelemme yhteisen tavoitteen puolesta, kuuntelemme toisiamme ja iloitsemme onnistumisista. Arvostamme myös jokaista itellalaista yksilönä, hänen työpanostaan ja ammattitaitoaan.
Vuonna 2007 Itellassa käynnistyi ohjelma, jonka tavoitteena on kytkeä arvot entistä konkreettisemmin arkityöskentelyyn ja päätöksentekoon. Näin vahvistamme myönteistä yrityskulttuuria ja tuemme strategisten tavoitteiden saavuttamista entistä tehokkaammin. Arvojen rinnalla toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet.


